Kaikilla tuntuu nykyään olevan hienoja älypuhelimia, sellasia kunnon kämmentietokoneita. Harvemmin enää näkee puhelinta, jossa ei olisi vähintään kameraa ja pm3-soitinta. Puhelinten kokokin on mennyt pikkuhiljaa siihen suuntaan, että kohta ei voi enää puhua kännyköistä kun kapistukset alkavat olla niin isoja, etteivät ne mahdu kunnolla kämmeneen.

Itsellänikin oli älypuhelin, Nokia Asha 303 Touch and Type. Sillä pystyi kirjottamaan näppäimistöllä, itse kun en oikein hallitse käsien vimmatun tärisemisen vuoksi tuota kosketusnäyttönäppäimistöä. Loppupeleissä en käyttänyt kännykällä muita kuin pelejä ja perusominaisuuksia, soittamista ja tekstaamista. Joten annoin puhelimen vaihdossa kun hankin itselleni uuden läpykän.

Todella laiskana lataajana olen ollut todella tyytyväinen tähän perusnokialaiseen, akku saattaa parhaimmillaan kestää melkein kaks viikkoa. Yksi asia kuitenkin tympii.

Olen ihan ulalla kaikkien whatsuppejen ja muitten mobiilisovellusten maailmassa. Porukka kyselee sinne minun käyttäjätunnusta tai jotain niin olen vaa sillee: Mulla on puhelimessa soittoäänten sävellys. End of friendship.

Joitakin se huvittaa, joitain taas järkyttää suunnattomasti. Toisilta tullee ylävitosta. Loppupeleissä sillä ei ole hevonvitun väliä millainen vehje siellä taskussa oikein on. Minut saa edelleen kiinni puhelimitse, mutta sen verran pitää nähdä vaivaa, että hakee sen numeron sieltä muistista ja painaa vihreää luuria. Tekstiviestejäkin otetaan vastaan, vaikkakaan kuvaviestejä puhelimeni ei hyväksy, elleivät ne sitten ole mustavalkoisia alkuperäisiä kuvaviestejä. Mistähän niitä saa enää nykyään, vai saako mistään? 

© Lapitar