Haluan kertoa teille erään tarinan, joka saattaa selventää hieman, miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia ja millainen ihminen täältä takaa löytyy.


Elettiin heinä-elokuuta ja vuosi taisi olla luolamaalaus. Meitä oli kolme serkusta meidän perheen mökillä erään mahtavan järven rannala. Noh. Siellähän saatettiin lämmittää saunaa ja tehdä muita mökkeilyyn liittyviä askareita. Enkä kieltäisi, etteikö meillä olisi ollut hieman sitä siiteriäkin mukana. Mittään en kyllä myönnäkään.

Ensimmäinen ilta oli sujunut railakasti ja naku-uinneillakin oltiin käyty, huolimatta siitä, että turistit taisivat nähdä muutamankin valakosen puolikuun. Saunasta mentiin järveen ja järvestä saunaan, sitten taidettiin paistaa makkaraa ja vaahtokarkkeja.

Seuraava aamu oli juurikin odotetunlainen: Mustat renkaat silmien alla, päätä särki, mökki oli kylymä ja lisätään siihen yhtälöön vielä huutava näläkä. Alettiin aamupalan laittoon.

Yöt olivat vielä valakoset, joten verhot oli yön ajaksi sulettu. Kun menin avaamaan olohuoneen verhot niin meni aamukahavit henkheen (ja nennään ja sydänallaan).

Ikkunan takana, turpa lasisa kiini, seiso aikune hirvas poro. Tuijotti niilä tyhymillä silimillään suoraa minua ja säikäytti pirunki pois pienestä ihimisestä. Ikkuna oli ihan huurussa ja luulinki että sitä ollaa sittenki vielä unesa. Noh, kophautin sitä lasia ja sitte se vasta källit teki: se alako pölijä nuolemhaan sitä.

Kaikista huvittavinta oli, että heti kun menin herättelemään serkkutyttöjä kooman ja kuoleman välimaastosta, niin se poro alako jolokuttelhee poies. PERKELE! Taisi päästä joku muukin sana suusta. Voihan ketun huttu.

Tyväret kattoiva ko hullua, mutta taisi ne silti uskoa.

Tällaista ei voi sattua ko Lapissa, etelän hetelmät voi taas kaks kertaa vartoa, josko net uskaltaa tulla tänne porojen pökittäväksi ja hyttysten imettäväksi.

Näihin sanoihin, tervetuloa lukemaa minu blogia. Saapii lähestyä jotenki vaikka kommenttejen kautta ja pyytää sähköpostilla vaikka ottammaa yhteyttä jos haluaapii enempiki raatata. Omala vastuula kuitenki, mie olen Lappilaine tyvär ja en siittä muuksi muutu. Ja niiku kiukkuset paarmat nii met purema kyllä lujjaa.


Ps. Onko teillä kerrottavana hauskoja sattumuksia poroista? 

© Lapitar